maanantai 6. toukokuuta 2024

Olvi: IPA.

 
IPA Olvilta Iisalmesta. 5%.
Pihkan värinen ja tekee kivan vaahdon.
Tuoksussa hapanta humalaa, viljaa, sitrusta ja kevyttä hedelmäisyyttä.
Alkuun viljaa, humalaa ja kevyttä mausteisuutta.
Keskivaiheilla sitrusta, hedelmäisyyttä ja hieman keksinen.
Lopussa havuista happamuutta, ruohoa ja kevyttä mallasta.
Suuhun jää kevyt viljaisuus hedelmällä ja humalalla.
Lämmetessään latteentuu ja viljaistuu.
Kyllähän tämä on aika kevyt ja bulkkimainen, mutta juotava tuotos.
 
Arvosana:2+/5.
 

 

torstai 2. toukokuuta 2024

Texmex-lohi.

 
Akin ja Emilian texmex-rauturesepti taipuu myös loheen.
Tähän tarvitaan:
-Lohifile.
-Sulatejuustopala (yksi pala riitää yhteen fileeseen).
-Salsa (yksi purkki riitää yhteen fileeseen).
-Pieniä vehnätortilloja.
-Nachoja.
-Korianteria.
-Rapsiöljyä.
 
Pistä uuni lämpeämään 200-asteeseen.
Voitele vuoka öljyllä.
Laita lohet vuokaan. 
Poista evät, jos on jäänyt fileeseen. 
On hyvä myös tarkastaa, että ei ole jäänyt ruotoja (poista jos löytyy).
Kippaa purkillinen salsaa lohen päälle ja levitä se.
Kuutio sulatejuusto.
Ripottele sulatejuustokuutiot lohen päälle. 
Sitten vain vuoka uuniin.
30 min ja pitäisi olla valmista.
Ripottele korianteria valmiin paistoksen päälle.
 
Uuni lämpeämään 200-asteeseen.
 
Paperilla on helppo levittää öljyt.
 
Lohet vuokaan ja tarkista ettei ole eviä, tai ruotoja.
 
Kippaa purkillinen salsaa per file ja levitä ne.
 
Kuutioi tuorejuusto ja ripottele kalan päälle.

Sitten vain uuniin ja annetaan paistua.

Valmiin paistoksen päälle vain korianteria.

Sitten vain nauttimaan.



 

 



 


maanantai 29. huhtikuuta 2024

Snails Bank: Rhubarb.

 
Raparperilla maustettu omenasiideri Snails Bankilta Iso-Britanniasta. 4%.
Hailakan kullankellertävä ja maltillisesti poreileva.
Tuoksussa vanilijaa, omenaa ja kevyesti raparperia.
Alkuun vanilijaa, omenaa ja hieman hedelmäisyyttä.
Keskivaiheilla raparperia ja hieman hapahkoa omenaa.
Lopussa tammea, vanilijaa, makeutta ja jauheista omenaisuutta.
Suuhun jää vanilija hieman kastikemaisesti, omenaa ja raparperia.
Lämmetessään omenaistuu hieman karvaasti.
Tämä on liian vanilijainen omaan makuun. 
 
Arvosana:2-/5.



torstai 25. huhtikuuta 2024

Saaremaa Ras Gin & Tonic.

 
 
Vadelmanmakuinen Gin & Tonic cocktail Anora Estonialta Virosta. 4,5%.
Punertava, melkein pinkki ja rauhallisesti kupliva.
Tuoksussa vadelmamehutiivistettä, makeutta, greippistä happamuutta, hieman ginin katajaa ja mitättömästi kiniiniä taustalla.
Alkuun makea ja mehuinen.
Keskivaiheilla giniä, kevyesti greippistä happamuutta ja esanssista vadelmaa.
Lopussa tonic-vettä, hieman katajaa ja vadelmavene karkkia.
Suuhun jää esanssisuus ginillä ja tonicilla.
Lämmetessään vadelma ja kiniini voimistuvat.
Vadelma on tässä luonnoton ja turhan makea.
 
Arvosana:1+/5.
 

 

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Veikko IPA.

 
IPA jonka Lidl on valmistuttanut Suomessa. 4,7%.
Oranssi ja tekee pienen vaahdon.
Tuoksua ei juurikaan ole. Viljaa, sitrusta ja vettä.
Alkuun vetinen, viljaa ja hieman humalaa.
Keskivaiheilla sitrusta ja todella kevyt.
Lopussa pahvista viljaisuutta, hieman humalaa ja mitäntöntä hedelmäisyyttä.
Suuhun jää vetinen vilja ja humalaa nieluun.
Lämmetessään humalat tulevat hieman esiin.
Onpas vetinen ja mauton.
 
Arvosana:1+/5.
 


 

torstai 18. huhtikuuta 2024

Snails Bank: Raspberry Ripple.

 
Vadelmalla maustettu omenasiideri Snails Bankilta Iso-Britanniasta. 4%.
Sekamehun punainen ja maltillisesti poreileva.
Tuoksussa vadelmakarkkia, vaniliinia ja mitättömästi omenaa taustalla.
Alkuun omenainen, makea ja mehuinen.
Keskivaiheilla vadelmakarkkia.
Lopussa vanilijaa, tammea ja jauheista omenaisuutta.
Suuhun jää omena karkkisella vadelmalla.
Lämmetessään hieman omenaisuutta ja mehuistuu.
Tämän vadelma on aivan liian karkkinen ja vanilija korostaa sitä lisää.
 
Arvosana:2-/5.
 


maanantai 15. huhtikuuta 2024

Koskenkorva Vichy appelsiini & mango.

 
Appelsiinin & mangon makuinen alkoholijuoma Anora Groupilta Suomesta. 4,5%.
Kirkas ja paljon kupliva.
Tuoksussa appelsiinia, kivennäisvettä, hieman vodkaa ja hentoa hedelmäisyyttä taustalla.
Alkuun kivennäisvettä ja appelsiinia.
Keskivaiheilla hieman hedelmäisyyttä.
Lopussa kevyesti vodkaa.
Suuhun jää hieman vodkan happamuutta ja kivennäisvettä.
Lämmetessään vodka vahvistuu.
Tässä on kivan luonnollinen appelsiinin maku.
 
Arvosana:2/5.